fbpx

Vastuullisuus Metsätyöllä

Kestävää valmistusta, hyviä ihmissuhteita, luonnon säästämistä ja tuotteita, jotka kestävät.

Metsätyö on kestänyt yli 70 vuotta ja sisaryhtiö Olofsfors AB yli 250 vuotta

Luottoluokituksemme on AA. Vuosien aikana olemme luoneet pitkiä ja onnistuneita asiakassuhteita, joista pitkäaikaisimmat kulkevat jo kolmannessa sukupolvessa. Meillä myös työntekijät viihtyvät vuosikymmeniä talossa, mikä on ehkäpä merkittävin todistus kestävästä toiminnasta.

Haluamme rakentaa kestävyyttä myös ympäristönäkökulmasta

Hiilineutraalius on yrityksemme suuri tavoite. Laatusertifikaatti ISO 9001 on ollut käytössä jo vuodesta 1997 ja ympäristösertifikaatti ISO 14001 vuodesta 2002 Olofsfors AB:ssa, joka on päätuotteidemme, metsäkonetelojen ja kulutusterästuotteiden, toimittaja. 

“Haluamme rakentaa kestävää ympärillemme niin ihmissuhteissa kuin luonnon näkökulmasta.”

Luonto

Tavoitteena antaa enemmän kuin ottaa

Ympäristönsuojelu on haasteellinen tehtävä, joka koskettaa yrityksessämme kaikkia osa-alueita, oli kyse sitten myynnistä, valmistuksesta, kuljetuksesta tai tuotteen raaka-aineista ja elinkaaresta. Siksi noudatamme kaikessa toiminnassamme vastuuntuntoisesti ympäristönsuojelulakeja ja ohjeita. Luonnon huomioon ottaminen on toiminnassamme jatkuva prosessi ja siksi jatkamme työtä edelleen.

Vastuullinen tuotteiden valmistus

Olofsfors käyttää valmistuksessaan 100% vihreää energiaa. Karkaisuprosessissa käytettävä vesi saadaan tehtaan viereisestä Ledu-joesta. Karkaisuprosessissa lämpiävä vesi hyödynnetään tehtaan lämmitykseen. Käytettyä puhdasta vettä uusiokäytetään niin tehokkaasti kuin mahdollista, jotta valmistuksen ympäristöjalanjälki pysyy mahdollisimman pienenä. 

Kestävät tuotteet säästävät luontoa

Tarjoamamme tuotteet ovat kestäviä, laadukkaita ja hyvin suunniteltuja. Ne varmistavat käyttäjälleen turvallisen ja metsää kunnioittavan tavan työskennellä jättäen puhtaan ja korkealaatuisen työnjäljen.

Hyvin suunnitellulla tuotannolla ja logistiikalla varmistamme korkealaatuisen tuotteen, joka on kehitetty systemaattisella, ympäristöystävällisellä tavalla aina tuotteen kehittämisestä kierrätykseen. Olofsforsin suurimman terästoimittajan teräksen tuotannolla on globaaliin keskiarvoon verrattuna 80% alhaisempi hiilijalanjälki, ja ja se sisältää 75-90% kierrätettyä, pohjoismaista terästä. Käytön jälkeen 100% materiaalista voidaan kierrätetään uudelleen. 

Panostamme yhdessä tavarantoimittajiemme kanssa vastuuntuntoisesti ja pitkäjänteisesti tuotteidemme parantamiseen. Tässä työssä suurin voimamme on suhde asiakkaisiimme sekä heidän asiantuntemuksensa, josta ammennamme tietoa tuotteiden suunnitteluun ja kehitystyöhön. Olofsfors- ja Iggesund-tuotteemme on suunniteltu kestämään kovaa kulutusta. Tuotteiden korkea laatu on yrityksemme peruslähtökohtia ja kehitämme tuotteitamme yhteistyössä asiakkaidemme kanssa jatkuvasti. Olofsfors Ab on ollut ISO 9001 sertifioitu jo vuodesta 1997.

Ympäristöystävälliset tuotteet pienentävät hiilijalanjälkeä

Metsäkonevarusteiden Olofsfors-telamallisto on hyvä esimerkki ympäristöystävällisistä tuotteista, joilla on mahdollisimman alhainen vierintävastus sekä hyvä maa- ja pyöräpito. Näiden ominaisuuksien ansiosta Olofsforssin telat ovat markkinoiden eniten myytyjä teloja, jotka soveltuvat lähes kaikkiin konemalleihin ja maastokohteisiin.

Olofsforsin laaja telamallisto kattaa telat kaikkiin maasto-olosuhteisiin. Lisäksi useimmista telamalleista on valittavana erityinen Soft-muotoilu, joka suojaa tehokkaasti maapohjaa. Toinen tärkeä tuoteryhmämme, Olofsfors-tieterät, on erityisesti suunniteltu vähentämään polttoaineen kulutusta ja teiden suolauksen tarvetta.

Ihmiset

Tavoitteena tuoda hyvinvointia niille, joiden kanssa olemme yhteydessä

Sosiaalinen vastuullisuus tarkoittaa meille sitä, että pidämme huolta asiakassuhteistamme, kohtaamme jokaisen kunnioituksella, tarjoamme asiakkaillemme korkealaatuisia tuotteita ja olemme luottamuksen arvoisia. Lisäksi haluamme tarjota kaikille Metsätyön työntekijöille turvallisen ja terveellisen työympäristön sekä mielekkään työn, josta voi innostua aina uudestaan.

Kunnioittavia ja hyviä kohtaamisia asiakkaiden kanssa

Palvelemme asiakkaitamme niin, että heille jää aidosti hyvä tunne kanssamme tehdystä yhteistyöstä. Viestimme kunnioittavasti ja osapuolia arvostaen sekä teemme mitä lupaamme. Tarvittaessa otamme ylimääräisiä askeleita yhteisen onnistumisen eteen. Jokaisessa asiakassuhteessa tavoitteenamme on, että asiakas kokee saaneensa ratkaisun ongelmaansa. Pyrimme myös ylittämään odotukset ja tarjoamaan asiakkaalle ratkaisua, joka on jopa odotettua parempi.

Turvallinen ja terveellinen työpaikka työntekijöille

Panostamme työntekijöihimme ja työpaikan ilmapiiriin. Tavoitteenamme on, että työntekijät kokevat työnsä motivoivaksi ja mielekkääksi sekä tietävät, että heidän työtään arvostetaan. Metsätyö on vastuullinen ja turvallinen työpaikka, jossa toisten kunnioittaminen ja hyvä työilmapiiri on tärkeää. Haluamme myös edistää tiimiläistemme terveyttä ja hyvinvointia.